Jokaisella pokerifanilla on oma mielipiteensä siitä, kuka on maailman paras pelaaja ja tästä käydäänkin usein kiihtyneitä keskusteluja. Vaikka oma mielipide olisikin suhteellisen selvä, on aina hyvä miettiä, miten muut parhaimmat pelaajat ovat pärjänneet ja onko esimerkiksi nousevien tähtien joukossa sellaisia pelaajia, jotka voivat haastaa vanhempia alan osaajia.
Daniel Negreanu
Yli 34 miljoonaa dollaria uransa aikana tienannut Daniel Negreanu on ehdottomasti kuuluisimpia pokerin pelaajia. Mies on ensinnäkin ainoa henkilö, jokanon koskaan voittanut Maailmanmestaruus rannekkeet sekä Las Vegasissa, Australiassa ja Euroopassa. Tämän lisäksi mies on voittanut yli 8 miljoonaa yhden turnauksen aikana ja tietenkin tämän päälle laitetaan vielä kuusi voittoa, jotka olivat kaikki yli miljoonan dollarin luokkaa.
Antonio Esfandiari
Tämä mies tunnetaan live turnauksista maailmanlaajuisella tasolla. Miehen ensimmäinen miljoonan dollarin voitto saavutettiin jo yli 10 vuotta sitten ja siitä lähtien nimi on nostattanut kunnioitusta kaikkien pokerin pelaajien joukossa. Iranista kotoisin oleva ammattilainen asustaa nykyään Yhdysvalloissa ja tienaa vuosittain satoja tuhansia euroja pokerilla. Antonio on tienannut urallaan yli 27 miljoonaa dollaria, joista yli 18 miljoonaa saatiin yhden turnauksen aikana, mikä onkin koko pokerin historian suurin yksittäinen voitto.
Erik Seidel
Seidel on ollut pokerin maailmassa jo paljon ennen kuin ilmiö nähtiin internetissä. Mies nousi kuuluisuuteen vuonna 1988, kun tämä pääsi toiselle sijalle ja sen jälkeen voittoputki on ollut selvä. Vuosi 2011 olikin miehelle legendaarinen, sillä 12 kuukauden aikana Erik onnistui voittamaan yli 6 miljoonaa dollaria. Yhteensä uran aikana voittoja onkin sadellut yli 33 miljoonan edestä.
Fedor Holz
Saksasta kotoisin oleva Holz nousi räjähdysmäiseen suosioon vuonna 2016. Yksi maailman nuorimmista menestyneistä pokerinpelaajista pääsi sekä vuonna 2014, että 2015 netin parhaimpien pokerin pelaajien joukkoon ja vuonna 2016 ura huipentui pokerin maailmankiertueen rannekkeen voittamiseen. Vaikka Holz on vasta uransa alussa, on tämän onnistunut tienata yli 26 miljoonaa dollaria ja yhden pelin aikana mies voitti heittämällä yli 100 000 dollaria. Tämä pelaaja on ehdottomasti yksi niistä, joka nousee haastamaan alan parhaimpia konkareita.